Kudon valokuvalähtöisesti luontoaiheita. Tavoittelen yksityiskohtien pelkistämistä, sillä haluan tuoda teoksiini rauhaa ja koskettavuutta. Tutkin myös värisiirtymiä muodoltaan nauhamaisissa, abstrakteissa kuvakudoksissani. Lisäksi kerron lähipiiristäni ihmiskuvilla ja teen tilauksesta muotokuvia kutoen.
Kuvakudoksilleni on tyypillistä hienovarainen siirtymä väristä toiseen. Ominaista ovat myös pehmeät, murretut värisävyt. Loimilangan värjäämätön pellavalanka saa näkyä.
ATARAXIA 2020-2023
Työskentelin keväästä 2020 vuoden 2023 alkuun asti yhden teoksen parissa. Kudoin käsin 11 neliömetrin kokoisen suurteoksen. Koen liittyväni tällä projektilla historialliseen, monumentaaliteoksia valmistaneiden kuvakudostaiteilijoiden ketjuun.
Ataraxian teemana on sisäinen rauha ja rauhoittumisen kokemus. Tarkastelen teoksellani, mistä rauhoittumisen kokemus syntyy ja miten se yhdistää eri kulttuureja. Teoksen suunnittelu osui stressaavaan ajankohtaan, jolloin suurkaupunkien asukkaita kehoitettiin pysymään kodeissaan. Koin suurta etuoikeutta päästessäni nauttimaan suomalaisesta luonnosta. Korostankin teoksellani luonnon merkitystä sisäisen rauhan tavoittelussa. Tavoittelen suurella koolla vastaavaa hiljentävää, kokonaisvaltaista kokemusta kuin luonnossa voi saada. Teoksen suunnittelua ja valmistamista ovat tukeneet Taike ja Kordelinin säätiö.
VASTAKOHTIEN MAAILMA -sarja
Aloitin vuonna 2017 uuden sarjan suunnittelun, kun huomasin haluavani kommentoida ja kertoa tarinaa – esteettisen kokemuksen välittämisen lisäksi. Halusin myös valmistaa aiempaa suurempia kuvakudoksia. Teokset ovat saaneet paljon myönteistä huomiota mediassa ja tulleet valituksi moniin näyttelyihin.
(Teokset näet kokonaisina klikkaamalla.)
Pohdin Vastakohtien maailma -sarjan ensimmäisessä osassa asukastiheyden vaihtelua. Olen yhdistänyt kaksi maailmaa: pusikon, jossa ei asu ihmisiä ja Maltan katunäkymän alueelta, jossa asukastiheys on 1300as/km2. Perinteiset talojen puiset parvekeovet ovat olleet keino, joiden takana istuen naiset saivat edes vähän tirkistellä ulkomaailmaan. Mahdollisuus omaan tilaa ja yksityisyyteen vaihtelee suuresti eri paikoissa.
Sarjan toiseen osaan yhdistin Venetsian San Marcon katedraalin sisätilan ja oman näkymäni naapurin pihamäntyihin auringonlaskun aikaan. Pohdin tällä rinnastuksella rikkautta: katedraalin kulta ja ylelliset maalaukset ja veistokset antavat mielihyvää turisteille ja pyhyyden kokemuksen uskonnollisille henkilöille. Mutta elämänsä voi kokea rikkaana ja saada onnellisuuden kokemuksia myös auringonlaskun ja luonnon kauneudesta.
Kolmannen osan teemana on biodiversiteetti, luonnon monimuotoisuuden tärkeys. Rinnastan siinä pohjoisen aarniometsän ja etelän sademetsän talousmetsään ja palmuöljyviljelmiin.
Neljäs osa ottaa kantaa aavikoitumiseen ja tästä aiheutuvaan sotaan ja pakolaisuuteen. Maisemaa, jossa rinnastuu hiekan kuivuus ja lumen valkeus, ympäröi suuri tammi, Kalevalan maailmanpuu, joka oli tarpeen kaataa.
Sarjan viidennessä kuvakudoksessa pääosassa on meri. Rinnastan kirkkaan veden ja muovilla roskatun meren. Keskeisessä roolissa on elämänpuu, mangrove. Mangrovemetsät tuhoutuvat nopeasti, vaikka niillä olisi tärkeä tehtävä hiilen sitojana sekä myrskyjen ja eroosion estäjänä.
Teossarja on toteutettu Taiteen keskustoimikunnan Arkkitehtuuri- ja muotoilutoimikunnan, Suomen kulttuurirahaston Uudenmaan rahaston, Greta ja William Lehtisen säätiön apurahoilla ja Valtion 1-vuotisella taiteilija-apurahalla vuosina 2017-19.
LUONTO
Vuodesta 2015 lähtien kuvakudoksieni teemana on ollut valo metsässä. Tässä aiheessa yhdistyy abstraktit valonsäteet ja luonnonmuotojen rikkaus.
Etsin kuvapalveluissa vapaaseen käyttöön jaettuja kuvia, joilla on ollut paljon tykkääjiä. Niissä on kuvattu vain pienen hetken kestäneitä näkymiä, joita sopivasti osuvat valonsäteet luovat metsässä liikkujalle. Haluan tarkastella hitaalla tekniikallani metsän katedraalin tarjoamaa hätkähdyttävää vau-kokemusta, joka on saanut katsojan pysähtymään ja tuntemaan syvästi. Kaukokaipuu-teoksen kudoin talven pimeydessä kaivaten etelän lämpöön ja turkoosin meren äärelle.
Luontoaiheet ovat olleet keskeisiä kuvakudoksissani alusta alkaen. Kerron jostain aiheesta tai välitän tunteitani puiden ja maiseman kautta.
Olen toteuttanut Vanhusten palvelutalo Toivokotiin vuonna 2013 kaksi teosta, jotka rahoitettiin Niilo Helanderin säätiön tuella. Täydessä kukassa -teoksessa on aiheena kukkiva hortensia ja pioni, sillä oleskelutilan seinällä olleet kukka-aiheiset posliinilautaset vaikuttivat valintaani. Uskon että kukilla sisänsä on ainakin naisille syvästi ilahduttava vaikutus ja ne herättävät muistoja kesistä. Ruokailutilan Voimajuuri -teoksen aiheena ovat juurekset. Viittaan nimellä ruuasta saatavaan voimaan, mutta tarkoitan myös laajemmin sukujuuria ja oman elämän lähtökohtien vaikutusta.
Muistojen maisema -kuvakudos muodostuu kuudesta hieman erisävyisestä osasta, mutta maisema hahmottuu silti yhtenäisenä. Näin muistimmekin toimii: tunnistamme tutun maiseman samaksi, vaikka se muuttuukin paljon vuodenajan, säätilan ja vuorokauden vaihtuessa. Teoksen edessä on tekstiiliveistos Vene.
Perhesuhteita on kolmeosainen sarja, joissa kuvataan perheen sisäisiä suhteita puiden ja vuodeaikojen kautta. Kevään aukevat silmut, syksyn ruska ja talven lumen peittamät oksat välittävät ajatuksia kommunikoinnin vaikeudesta. Teoksessa Talvi keskinäinen viestintä on vähäistä ja kylmää. Sisällä rungossa, silmuissa ja siemenissä säilyy kuitenkin mahdollisuus uuteen alkuun. Talvi-teoksessa on pohdittu myös laajan ulkotilan kokemusta. Katseen voi kohdistaa pieneen yksityiskohtaan, samaan aikaan kun aistii laajan horisontin ympärillään.
Teoksessa 40 viikkoa kuvataan raskausaikaa ajanjaksona keväästä kesän kukoistuksen kautta syksyn värien täyteyteen. Kuvauksessa on uuden elämän odotuksen tuomaa iloa (kevään ensi kukat), mutta myös alkuraskauden aiheuttamaa fyysistä väsymystä ja epävarmuutta tulevasta (harmaa kallio ja sade). Viikkojen numerot on toteutettu kirjontana. Vene-aiheiset Odottavana, Tyhjänä ja Voimakkaana voidaan tulkita myös raskauden kuvauksiksi.
Ensimmäiset pienet kuvakudokseni ovat luonnon yksityiskohtiin keskittyviä teoksia, joissa kuvaan puun, kallion ja jään pintaa sekä veden liikettä. Kutomisen myötä valokuvasta valitsemani yksityiskohta saa uusia merkityksiä; se tulee sen hetkisten tunteiden ja tapahtumien symboliksi. Esimerkiksi Elämänkulku – teoksen halkeilevat ja olkien peittämät luonnon kiviportaat ovat pohdintaa jatkuvan etenemisen pakon sanelemasta elämästä.
ABSTRAKTI
Abstraktien kuvakudoksieni lähtökohtana on eloisa väripinta ja siirtymä väristä toiseen. Teokset sisältävät muistumia luonnon väreihin ja abstraktioihin, joita tarjoaa esim. vedenpinta.
Teoksissa Maan värit ja -30-+30°C ilmaisu perustuu pelkastään väriin. Kerron vuodenaikojen tarinaa nauhamaisella muodolla. Maan värit -teoksessa kuvaan maan pintaa kesällä, syksyllä, talvella ja keväällä ja teoksessa -30 -+30°C lämpötilan kokemista eri vuodenaikoina.
Abstraktilla työllä nimeltään Ohitettu aika on konkreettinen alkunsa: ruusun terälehdet, jotka keräsin kotitalomme pihalta. Halusin kuvata työllä hetkeä, jolloin vielä voi muistaa ruusun kauneimmillaan. Työn teemana on epätäydellisyys. Se on tarkoitettu johonkin nousevaan tilaan, kuten portaikkoon.
MUOTOKUVA
Muotokuvien kutominen nurjalta puolelta ja usein sivusuunnasta on vaativaa, mutta kiehtovaa.
Viisiosainen Äidinrakkaus (2014) kertoo kolmen sukupolven äitiydestä, itsestäni ja läheisistäni. Teosta voisi tulkita tahtotiloina. Vanhimpana on peruskallioon tiensä uurtanut isoäitini. Teoksen keskushahmona on voimakastahtoinen äitini. Itseni kuvasin neuvoja, varotuksia ja kieltoja toistavana äitinä. Luonteessani on synkkää kuusikkoa, jota valopilkut värittävät. Tyttärissäni korostin heidän erilaisuuttaan valitsemalla toiselle tulen ja toiselle veden. Molemmat ovat voimakkaita: tuli etenee ehdoitta ja vesi myötäilemällä, mutta vesi löytää tiensä yhtä päättäväisesti.
Niin pieni, niin suuri (2009) on teossarja, joka koostuu seitsemästä pienen lapsen profilista ja heitä siunaavasta kädestä. Teosta voidaan käyttää alttaritauluna perhe- ja lapsityössä. Ydinsanomana on Jeesuksen lupaus, että taivasten valtakunta kuuluu lasten kaltaisille. Teoksessa on luonteeltaan erilaisia lapsia: yhdellä on pilke silmäkulmassa, toisesta huokuu uhmaa, yksi ottaa kontaktia muihin, toinen on syventynyt omiin mietteisiinsä. Pienet lapset ovat usein omasta mielestään jo tosi suuria, kun ottavat askeleita poispäin vanhemman sylistä ja näyttävät uusia taitojaan ja omaa tahtoaan. Vanhemman silmin nähtynä oma lapsi on aina pieni ja tarvitsee suojelevan käden ylleen.
Negativ I ja II
Karkkilan Taiteilijaseuran jäsenet saivat syksyllä 2012 katsottavakseen useita kymmeniä Högforsin ruukin elämää kuvaavia valokuvia museon kokoelmista. Minua inspiroivat hieman jännittyneet perhepotretit, joita oli otettu kotitalojen edessä. Nykyvalokuvaajan ei tarvitse asetella kuvattavaansa yhtä huolellisesti, kun käytettävissä on loputon määrä digitaalisia ”ruutuja”. Korostin valitsemieni kuvien yksityiskohtia jakamalla kuvan useaksi kuvaksi. Tutkin, muuntuuko kuvan välittämä tunnelma negatiivina.